tiistai 3. tammikuuta 2017

3. & 4. rv. Piinapäivät.

Kuten tuossa edellisessä postauksessa mainitsin, olen kirjoitellut ylös edellisten viikkojen vaiheet ja postailen niitä nyt takautuvasti muutaman viikon seteissä:) Tästä lähtee!

Kolmas raskausviikko 

Dpo 1. Ei tuntemuksia.
Dpo 2. Jo kolmatta kertaa samaan aikaan iskee kamala päänsärky! Väsyttää kovasti, pissattaa jatkuvasti.
Dpo 3. Flunssaoireita (L on kipeänä joten voi johtua siitä tai koska allergianenäsumute on unohtunut ottaa), menkkamaista juilintaa ja paineentuntua. Todella kivuliaita piikkejä munasarjojen/munanjohtimien tietämillä.
Dpo 4. Voimakasta paineentuntua. Puutumisen tunnetta alavatsassa. Flunssaoireet jatkuu.
Dpo 5. Tuntemukset jatkuu yhä voimakkaina.
Dpo 6. Samanlaista. Siirtynyt keskemmälle.
Dpo 7. Nipistelyä. Outo makeahko voimakas haju pissassa.

Kolmas yrityskierto on alkanut. Jännittää niin että sattuu. Toivon positiivista niin paljon että oksettaa. En uskalla edes ajatella kuinka pahalta negatiivinen tulos tuntuisi. Lääkäri sanoi että jos nyt ei tärppää täytyy tehdä aukiolotutkimus. Pohditaan kovasti sitä ja mitä siitä mahdollisesti seuraa. Joitakin oireita on, mutta niistä ei uskalla innostua koska ne ei edellisilläkään kerroilla johtaneet mihinkään. Varhaiset voimakkaat tuntemukset saa pelkäämään kohdunulkoista raskautta, mitä jos ne on kiinnittymiskipuja munanjohtimiin? Google laulaa taas täysillä. 

Neljäs raskausviikko

Dpo 8. Aaltoilevaa jomotusta (menkkakivut alkamassa?). Väsymystä, tosin jälleen takana huonosti nukuttu yö. Ärtyisyyttä. Oireet muistuttaa kovasti edellisten kiertojen dpo 8:n oireita:(
Dpo 9. Nipistelyt loppuneet ja selvät menkkamaiset juilimiset tulleet tilalle.
Dpo 10. Menkkafiilikset jatkuvat.
Dpo 11. Ostoskasseja kantaessa yhtäkkiä pistelyä ja kipua kohdussa. Otan A:lta kassit mutta pistely jatkuu kävellessä. Mitä ihmettä, onko sittenkin toivoa?
Dpo 12. Haalea positiivinen raskaustestissä! Todella kovan luokan ärtyisyyttä. Tosin takana huonosti nukuttu yö L:n takia. Illalla nipistelyjä ja vihlontaa.
Dpo 13. Plussa vahvistunut kovasti! Välillä pientä nipistelyä ja paineentunnetta. Ärtyisyys jatkuu.
Dpo 14. Kuten edellinenkin päivä. Virallinen testipäivä! Digitesti ilmoittaa nopeasti "raskaana". Ihanaa!

Kolmannen viikon kääntyessä neljänneksi alkaa hyvä jännitys melkein muuttua jo pettymyksen jännittämiseksi. Haluttaisi jo testailla etuajassa mutten tiedä miten kestäisin nähdä vain yhden viivan. Aika kauhufiilis. Miksi se onkin niin että eka viikko on aina toivoa täynnä ja tokan viikon alkaessa mieli mustuu... Tuntemusten hiipuessa hiipuu toivokin, menkkamaiset juilinnat varmistavat ettei taaskaan onnistuttu, vaikka pienen pieni toive elääkin aina menkkoihin asti. Ostan lottorivin mihin syötän numeroiksi lasketun ajan, inssipäivän ym tähän yritykseen liittyvää. Voitto tulee, 4 oikein! Voi tulisipa tästä kuitenkin se ultimaalinen jackpot! Dpo 11 jouluostoksilta tullessa A kantaa ostoskasseja ja kipukohtaus kohdussa tulee todellisena yllätyksenä. Pieni toivo syttyy. Voisiko siellä sittenkin tapahtua jotain? Seuraavan aamun testi on siltikin suuri yllätys. Onnen kyyneleiden jälkeen pelko iskee. Oliko eilinen kipu huono merkki? Onko se kohdunulkoinen? Onkohan tämä vain kemiallinen raskaus? Google laulamaan taas, kuinkas yleisiä ne kemialliset taas olikaan? Seuraavan päivän vahvistunut plussa vahvistaa vähän luottoakin ja kemiallisen miettiminen jää vähemmälle. Varovaisesti alan miettimään milloin ekaan ultraan saisi mennä ja joko uskaltaisi ostaa plussan kunniaksi jonkun söpön pikkuvaatteen. Pelko ei silti hellitä.

2 kommenttia :

  1. Nyt kun tuon virtsan hajun mainitsit, niin se oli jännää miten se muuttui! Raskaus on ihmeellinen asia, kuinka se muuttaa kaiken kropassa. Toivottavasti pian saa kokea kaiken uudestaan paremmalla onnella :)
    Onnea teille odotukseen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Joo toi oli kyllä erikoinen oire. Edellisellä kerralla sellaista ei ollut tai sitten sitä ei huomattu (onko se mahdollista). Oli pakko googlata siis sekin ja raskausoireeksi sitten paljastui:D

      Poista

Blog Design by Get Polished