tiistai 12. toukokuuta 2015

Vuosi sitten ja nyt

Reilu viikko sitten lauantaina tuli tasan vuosi siitä kun pikku L sai alkunsa. Taaksepäin katsoessa toi vuosi on mennyt aika nopeasti, vaikka mukaan on mahtunut todella monta epätoivon hetkeä ja toivetta siitä että aika kuluisi nopeammin. Mutta nyt ollaan tässä, reilun 3 kk ikäisen maailman ihanimman tytön vanhempina! Katselin tossa yhtenä päivänä ultrakuvia ja tuntuu tosi hassulta että niissä oli toi suloinen pikkuneiti. Sillon ei tiedetty vielä yhtään minkälainen tai minkä näköinen tyyppi siellä mahassa asustaa. Eikä edes onko se tyttö vai poika. Nyt kun muistelee millaisia ajatuksia sillon vauvasta oli kun seuraili sen touhuja ultrassa näytöltä tuntuu vaan jotenkin niin jännältä. Toisaalta omat ajatukset oli aika hakoteillä, mutta toisaalta L on ihan tunnistettavissa samaksi tyypiksi. Jatkuva potkiminen ja hikkailu jatkuu edelleen! Se oli kyllä mun elämäni ylivoimaisesti jännittävintä aikaa kun odoteltiin meidän lasta saapuvaksi. Ihan alkaen siitä kun käytiin klinikalla inssissä ja kun kesäkuussa marssittiin sinne uudestaan ekaan ultraan. Tai kun mentiin ekaan neuvolaan, niskapoimu-ultraan tai rakenneultraan. Puhummattakaan siitä kun synnytys lähestyi ja sitten käynnistyi! Aika usein tulee katseltua vanhoja kuvia synnäriltä kun A:lla oli vielä iso maha ja sitten niitä ihan ensimmäisiä missä L oli muutaman minuutin ikäinen ja makasi A:n rinnan päällä ja tarkasteli maailmaa ensimmäistä kertaa.

Pikku neiti 45 minuutin ikäisenä
Jestas että se oli muuten pieni! Nyt pituutta on tullut lisää 15cm ja painoa yli 4,5 kg! Sillon se oli pieni pötkylä joka vaan makoili ja koitti kohdistaa katseensa lähellä oleviin kasvoihin. Nyt se opettelee kääntymään kyljelleen ja viihtyy hyvin vatsallaan. Ja leikkimatolla maatessa kurottelee käsillään kohti roikkuvia leluja ja nappaa niistä kiinni. Eilen se oli hyvin tyytyväinen itseensä kun sai revittyä sellaisen soivan auringon alas kokonaan ja hilas sitten suuhunsa:D Oon huomannut että se tykkää siitä kun saa laitettua lelut heilumaan ja tuntee vaikka pehmoeläimen pörröisen turkin kädessään. Ja juttua riittää ihan kokoajan! Juttua tulee meille, leluille, lampuille, aamuisin ikkunalle kun verhot avataan ja vaikka katollekin voi selittää tärkeää asiaa jos ei silmiin osu mitään erityisempää. Välillä noi jutut alkaa olemaan aika kovaäänisiäkin ja välillä kun ollaan oltu jossain uudessa paikassa tai nähty uusia ihmisiä äänensävyssä kuuluu pientä ylimielisyyttä:D Tänäänkin oltiin kaupassa uuden vaunukopan  kanssa mistä L näkee hyvin ympärilleen toisinkuin makuukopastaan. Kun tultiin kotiin olkkarin kattolamppu sai kuulla aika paljonkin tarinaa siitä että L onkin ollut kaupassa ja lamppu-kaveri ei ollut mukana:D Niin huvittavan kuulosta!

Kissat on jo ihan tottuneet tohon kovaääniseenkin höpötykseen ja muihin ääniin kuten kitinöihin ja itkuihin. Siitä oon tosi ilonen. Alunperin vähän jännitti että miten ne ottaa ja jaksaako kuunnella vauvan itkuja, mutta mitään ongelmia ei oo onneksi ollut! Aika paljon katit pysyttelee poissa tieltä ja jos desibelit nousee turhan korkeiksi ne vaihtaa huonetta.

Ollaan onnistuttu totuttamaan L nyt omaan sänkyynsä nukkumaan (wohoo!). Nyt varmaan kuukauden verran on siellä nukkunut ja ihan mainiosti on sujunut vaikka siitäkin meillä oli aluksi vähän huolta että miten se sinne tottuu kun on nukkunut aiemmin aina meidän välissä. Hyvin tottui jo ekana yönä! Nukuttaminen on helpottunut ja sujuu nopeammin, nukutuksen jälkeen pääsee vielä takaisin olkkariin viettämään aikuisten omaa aikaa, sängyssä on enemmän tilaa mikä on aivan mahtavaa ja L nukkuu sikeämmin ja heräilee vähemmän (kahdesti yössä). Ekan yön jälkeen oli kyllä vauvelia kamala ikävä, niin huvittavalta kuin se kuulostaakin. Mutta otetaan L aina aamulla siihen meidän väliin makoilemaan ja haliteltavaksi. Nukkumaan L menee seitsemältä ja sen seurauksena pitkät aamu-unetkin on historiaa ja herätys tapahtuu yleensä siinä 7-8 aikaan. Noh, ei se sentään kuudelta ole!


Ollaan oltu jo ekaa kertaa reissussakin! Muutama viikko sitten matkattiin Poriin A:n sukulaisia ja kavereita tapaamaan viikonlopuksi. Vähän jännitti etukäteen (tämäkin) et mitä siitä tulee mut hienosti kaikki meni. Päivärytmin noudatus onnistui ja pienellä etukäteen tehdyllä suunnittelulla ehdittiin tavata monia. Katseltiin A:n vauvakuvia ja sehän oli niissä ihan saman näköinen kuin L! Täytyy muuten kyllä sanoa että voi että tollaselle pienelle joutuu pakkaamaan paljon kamaa mukaan! Normaalisti jos mennään kahdestaan viikonlopuksi riittää se että molemmilla on reppu. Nyt mentiin autolla joka on vielä farmari, ja se oli ihan täynnä kamaa! Piti ottaa lastenvaunut, autokoppa, makuupussi, unipussit, varmaan puolet vaatekaapin sisällöstä, lakanoita, leluja, pesuaineet ja vaikka mitä. L oksentelee jonkin verran ja huonona yönä lakanat, yökkärit ja unipussit vaihtuu moneen otteeseen. Päivisinkin vaatekertoja menee helposti useampi jos oksennus, puklu tai falskaava vaippa pääsee yllättämään. Harsojakin piti olla iso läjä koska toiveissa oli ettei tarttis siellä alkaa pyykkäämään. No se toive ei ihan toteutunut mutta kyllä helpolla päästiin ja suurin osa tavaroista oli turhaan mukana. Mut vauvan kanssa joutuu ottamaan kaikkea varmuuden vuoksi. Eihän sitä tiedä jos vaikka yhtäkkiä nuha yllättää, mitäs sillon tehdään ilman nenä friidaa? :D No oli meillä kyllä mukana iso laatikollinen pieneksi jääneitä vauvan vaatteita ja tarvikkeitakin joita vietiin A:n ystävälle, joka saa kesällä vauvan. Samaisia vaatteita ja tavaroita joita itse saatiin sieltä vuosi sitten mukaan:D Kätevää tällainen yhteiskäyttö! Säästyy monilta hankinnoilta.

Äitienpäivän pavlova
Ensimmäinen äitienpäivä meni varsin mukavasti ja leppoisasti. Aamulla vaihdettiin lahjat ja sitten tehtiin yhdessä vähän paremman luokan aamupalaa. Oleiltiin siinä rauhassa aamupäivä ja kylvetettiin L. Sitten oli vuorossa pavlovan valmistamista, siivoamista ja päivälenkki jonka jälkeen oltiin kutsuttu meidän äidit (tietty mun isä ja A:n äidin mies myös) meille. Nautiskeltiin siinä sitten kakulla, teellä ja hyvällä kahvilla - A nimittäin sai multa lahjaksi uuden kahvinkeittimen, Chemexin eli "kahvikemistin". Sillä saa valmistettua varsin mainiot kahvit. Kuulemma. Mä en kahvista välitä mutta ne jotka välittää tiesivät kertoa:D Ja olin mä etukäteen tietysti selvitellytkin että kahvihifistelijät intoilee tosta Chemexistä tällä hetkellä. Illalla kun L oli saatu nukkumaan fiilisteltiin vielä yhdessä synnäriltä otettuja kuvia ja videoita (tää tosiaan on meidän lempiharrastus, pikkusesta ei saa tarpeekseen kun täytyy kuvia katsella vielä kun se on laitettu nukkumaan:D)

Tässä tää kahvikemisti!
Ai niin, sehän mun pitikin kirjoittaa: adoptio on mennyt läpi! Oikeastaan se meni läpi jo melkein kuukausi sitten eli aika ripeästi. Meillähän oli toi 8 viikon karenssiaika ennenkuin saatiin hakea adoptiota, mutta sen 8 viikon jälkeen ei mennyt kuin 3 viikkoa koko prosessissa! Oon vähän kirjotellut tekstiä adoptioprosessista, lapsenhankinnasta ja muusta naisparien perheen perustamiseen liittyvästä. Julkaisen sen varmaan seuraavaksi, toivottavasti siitä olis apua tän matkan alkutaipaleella oleville!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Blog Design by Get Polished