keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Raskausdiabetesta ja neuvolaa



No siinä se nyt sitten on. Verensokerin mittauslaite. Tällä saadaan seuraavat kolme kuukautta huitoa menemään. Eilen oli siis neuvola ja tällä kertaa olikin aika pitkä käynti, yli puoltoista tuntia. Aika ison siivun ajasta haukkas tietenkin raskausdiabeteksesta keskusteleminen. Hoitajan puheista jäi kuitenkin ihan ok mieli, ei kuulemma tartte ihan kamalasti huolestua vaikka tällanen diagnoosi tulikin. Tollasella laitteella nyt kuitenkin seurataan verensokeria siten että joka toinen viikko otetaan neljänä aamuna paastoarvo, eli arvo ennen aamupalaa, ja joka toisella viikolla otetaan yhtenä päivänä kahdeksan mittausta, aina ennen ja jälkeen ruuan. Se neula on ihan tosi pieni ja laite helppo käyttää joten eiköhän tässä ihan hyvin selvitä. A ei oo vielä pakottanut mua kokeilemaan tota pistosta mut vähän veikkaan et sekin hetki tulee vielä:D Neuvolassa A sai harjoitella pistämistä ja tuloksen katsomista ja illalla sitten viriteltiin laite yhdessä käyttövalmiuteen tätä aamua varten. Ja hyvin oli A saanut aamuarvon mitattua. Et kyl se siitä vaikka tylsäähän toi on kun joutuu itseään jatkuvasti pistelemään.

Pistelyn lisäksi täytyy tietysti noudattaa oikeenlaista ruokavaliota mut se ei onneks ollut mitenkään paha, oikeastaan aika lähellä sitä miten täällä syödään muutenkin. Eli tasaset ruokarytmit, ei pitkiä taukoja välissä ja itse ruoka sellasta hyvää perusruokaa. Paljon kasviksia ja vihanneksia ja viljatuotteet täysjyvänä. Muutos tuli oikeastaan hedelmien määrään koska marjoja ja hedelmiä saa yhteensä päivän aikana syödä vaan kolme annosta. Eli kolme keskikokoista hedelmää. Ja niitä A on popsinut nyt kyllä enemmän koska ne on niin helppoja välipaloja ja sillä on ollut eri hedelmiin paljon mielitekojakin. Sokeritkaan ei menneet ihan pannaan vaan välillä saa syödä, peräti pari kertaa viikossa mikä on kyllä enemmän kuin mitä me normaalisti ollaan sokerisia edes syöty:D

Nyt täytyy vaan tarkasti pitää huolta siitä ettei tosiaan pääse tulemaan liian pitkiä taukoja, 3-4h enintään ja yölläkin tauko sais olla vaan maksimissaan 7h joten täytyy ottaa vielä ihan ennen nukkumaanmenoa joku leipä tai jotain. Tää diagnoosi nyt kyllä selittääkin hyvin tota A:n tasaista ruokatarvetta. Sehän on ollut raskauden alusta asti sellanen että pakko ollut syödä lyhyin väliajoin tai muuten tulee ihan järkyttävä olo. Se myös tulee aivan käsittämättömän pillastuneeksi jos ei ole saanut ruokaa sillon kun pitäisi! Viime viikolla just kun oltiin kipeenä ja se saattoi nukkua päivällisajan yli niin oli kyllä sellanen raivo irti herättyään että sain luikkia karkuun:D Eli raskaana oleva vaimo on syytä pitää kylläisenä. Varsinkin jos sillä on diabetes.

Hoitaja sanoi myös että raskausdiabetesta tulee monista eri syistä eikä se ole vain ylipainoisten sairaus. Ja se on periytyvää. A olikin ottanut niiden sokerirasitustulosten jälkeen selvää onko suvussa diabetesta ja selvisi että sen mummolla on (1-tyyppi). Hoitaja sanoikin nyt että diabetes usein hyppää yhden sukupolven yli. Mutta tää on syytä pitää mielessä raskauden jälkeenkin koska riski sairastua 2-tyypin diabetekseen on nyt 40% suurempi kuin jos ei olis tota sukurasitetta ja raskausdiabetesta. Et se on aika mätä uutinen se. Toivottavasti A ei koskaan siihen sairastu, täytyy pitää siitä hyvää huolta!

Neuvolassa juteltiin myös noista supistuksista joita viime viikolla oli ja hoitaja sanoi että jos niitä taas tulee niin pitää mennä uudestaan lääkäriin tarkistamaan kohdunsuun tilanne. Ja kuulemma sisätutkimus oli todennäköisesti sattunut A:ta niin älyttömästi just noiden supistusten takia koska ne saa paikat herkäksi. Vähän täytyy kai iisimmin olla ettei noita supistuksia pääsis enää tulemaan. Puhetta oli myös muista kivuista joita A:lla on alkanut aika paljon olemaan. Häpyluu särkee ihan älyttömästi, samoin kohdun kannattajalihakset alavatsan sivuilla ja kaikki muutkin ligamentit oikeastaan. Et nyt on alkanut tosi voimakkaasti tapahtua kehon valmistautumista synnytykseen. Paikat levii jotta meidän vaavi mahtuu tulemaan ulos:D Harmi vaan että sen pitää olla noin kivuliasta! Ja kun se napakin vielä särkee. Hoitaja sanoi että napa joutuu mahan kasvaessa kovaan venytykseen ja särkee sen takia. Eli ei oo A:n pään sisällä se kipu.

Tietysti käyntiin kuului myös perusjutut. Eli otettiin paino, joka on noussut alkuun nähden nyt vajaa 8kg. Sen suhteen menee siis ihan hyvin, on noussut tarpeeksi muttei liikaa. Sf-mitta oli kasvanut lokakuun alusta 5cm ja se on nyt 27cm. Viimeksi se siis oli 22. Eli maha on iso! Noi luvut on ihan sieltä käyrän yläreunasta joten kyllähän tässä vähän jännittää millanen jättivauva sieltä tulee.. Oon lueskellut nettikeskusteluita ja aina iso sf-mitta ei tarkoita isoa vauvaa, mutta toisaalta kun huomioi sen että meillä on kaikissa ultrissa ollut vauva koossa edellä aikaansa niin eiköhän toi iso maha selity isolla vauvalla.. Hoitaja sanoikin että vauva voi olla jo 1.3 kg!! Keskiarvo tässä kohtaa on sen kilon verran eli on tolla möllykällä kokoa jos se on 1.3... Jännittää nyt siis että jos meidän beibi on "kypsä" jo aiemmin niin syntyyköhän se jo vähän ennen laskettua aikaa? Tai toisaalta jos se ei synny niin mitäs jos sieltä tulee sellanen 4.5 kilonen jötikkä, apua!

Vauvalta katsottiin myös syke joka vei aika hyvän ajan tällä kertaa. Bebe nimittäin lymyili jossain istukan takana (istukka on siis etuseinässä) ja hoitajan oli ihan toivottoman vaikeaa saada sykettä kuulumaan. Dopplerista ehti loppua akkukin ja se haki toisen. A:lle toi ei ollut kovin kivaa koska kun niitä kipuja on aika paljon siellä mahan seudulla niin nyt hoitaja joutui pitkän aikaa veulaamaan sitä mahaa, paineli ja siirteli ja yritti saada vauvaa liikkumaan. Eikä se laitteen pääkään kuulemma tunnu kovin kivalta kun sitä pitää painaa niin kovasti mahaa vasten ja etenkin nyt. Mutta löytyi se syke sieltä sitten viimein ja oli 145. Me ei sitä oikein kunnolla tällä kertaa kuultu mutta hoitaja katsoi sen käyrän että näytti hyvältä. Seuraava käynti on sitten kuukauden päästä taas. Mua ei haittais vaikka olis useamminkin, neuvolat on ihan kivoja! Ens viikolla on onneksi perhevalmennusta jee!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Blog Design by Get Polished