lauantai 20. syyskuuta 2014

22+0, näin nykyään

Hah, olen unohtanut näköjään kertoa hauskasta raskausoireesta. Nimittäin unissaan puhumisesta! Vähintäänkin joka viikko herään kun A pulisee jotain unissaan. Suurimman osan aikaa jutuista ei oikein saa selvää ja yritän kysellä että mitä. Toisinaan kuitenkin saa ja sillon mulla on hauskaa. Kerran olin vielä hereillä kun A yhtäkkiä tiuskaisi "siis ootko sä tehnyt tämän?", "sinäkö tän teit?!". Kysyin siltä että minkä jolloin se heräsi ja sanoi kuulustelleensa jotain poikaa joka oli tehnyt graffitin seinään. Pari yötä sitten A tarttui muhun paniikissa ja sanoi "toi seinä on aivan täynnä ötököitä!". No ei ollut:D Nää on mulle pientä öistä viihdettä koska varsinkin nyt raskaana ollessaan A menee paljon mua aikaisemmin nukkumaan ja mä taas olen yökukkuja ja nukahtaminen on tosi vaikeeta. Pyörin siis usein tuskastuneena tunti tolkulla sängyssä ja märehdin jotain turhia juttuja. On sit ihan hauskaa kun tulee vähän keskeytystä omiin ajatuksiin. A puolestaan nukahtaa nykyisin ihan mihin vain, mm. melkein joka ilta tv:n eteen, ja nukkuu ihan tosi sikeesti. Mä voin yrittää huutaa sen nimeä siinä vieressä useesti ja kovaan ääneen ilman mitään reaktiota!

A on tätä nykyä aika kipakka ja vähän vaativakin. Menee mulle kuitenkin ihan huumorilla läpi ja yritän myötäelää tunnemyrskyissä mukana rauhallisena ja tarpeen vaatiessa lohduttaen. Paikoitellen on taas vähän vaikeuksia keksiä mitä syötäisiin koska "ei kiitos"-lista on usein varsin pitkä ja erittäin vaihteleva. Yhtenä hetkenä jokin kelpaa mutta ennen kuin ehditään kauppaan se ei enää kelpaakaan. Huonoista ehdotuksista tulee vastaukseksi kiukuttelua. Nälkä tuntuu myös vaivaavan jatkuvasti ja jos ruokaa ei ole sillon tarjolla on raivo irti:D Että onneks mulla on hyvät hermot ja vastapalvelukseksi saan pään rapsuttelua ja voin silitellä masua!

Nopea kävely ei enää suju entiseen tahtiin vaan kävelyillä on täytynyt vähän hidastaa vauhtia. Kai se maha alkaa olla vähän tiellä mutta tietysti toi tukkoisuuskin vaikuttaa kun ei saa happea tarpeeksi. A onkin innostunut käymään paljon uimassa, ilmeisesti aika miellyttävää kun saa hetken tuntea olevansa ihan kevyt! Mun veljen vaimo antoi tosiaan tossa aiemmin kesällä A:lle raskausuikkarit jotka sillon oli vielä isot mutta nyt alkaa olemaan ihan sopivat. Maha se vaan kasvaa! Tällä viikolla beben pituus pitäisi olla jo 28cm! Kohta täysi 30 täynnä:)

Tänään suunnataan kavereiden kanssa päiväristeilylle Tallinnaan A:n 30-v synttäreiden kunniaksi. Luvassa siis mukava päivä! Tää viikonloppu on myös siitä spesiaali että meillä on koko viikonlopun vieraana A:n lapsuudenystävä. Eilen vietettiin kiva ilta, tehtiin meksikolaista ruokaa ja kilisteltiin herukanlehtikuohuvalla. Viikon päästä juhlistetaan vielä perheporukassa kakkukesteillä synttäreitä!

2 kommenttia :

Blog Design by Get Polished