Ultrassa 12+3

(Toivottavasti Orange is the New Black on kaikille tuttu, muuten tää ei ehkä aukea:D)

Kaikki kunnossa! Huh! Ollaan niin onnellisia!

Pari päivää ollut aika kova jännitys, että mitäs jos pikkusen sydän oliskin pysähtynyt ja joutuis tulemaan huonojen uutisten kanssa kotiin. Illalla oli melkein apeat tunnelmat, kun jotenkin tuntui ettei meitä voi onnistaa silleen että vauvalla olis asiat hyvin. Alkoi melkein tuntua, että tässä on 50-50 mahdollisuudet ollaanko vielä raskaana vai ei. Illalla päätin et yritän nukkua mahdollisimman myöhään jottei tänään joudu niin pitkään kärvistelemään ultraan lähtöä odotellessa, tietysti heräsin tosi aikaisin, joten se siitä hienosta suunnitelmasta. Päivä kuitenkin kului ihan kohtalaisesti gradua kirjotellessa ja lähdön koittaessa tuli tietysti jo kiire. A tuli paikalle suoraan töistä ja oli myös aika jännittynyt. Odotushuoneessa tuntui kestävän ikuisuus, yritettiin lueskella pöydällä lojunutta Meidän perhe-lehteä, että pysyis ajatukset kasassa. Vihdoin sitten päästiin sisään.

Ensin ultrattiin mahan päältä ja huomasin, että ei siellä nyt ainakaan enää saman kokoista papua ole kuin edellisellä kerralla! Mutta viimeksi näkyi syke ja nyt sitä ei näkynyt, joten oottelin vaan et sanoispa hoitaja jo jotain! Näytti kuitenkin, että pikkunen liikuskelee siellä. A kysyikin että huitooko se siellä ja hoitaja vastasi että "joo". Silloin jännitys laukesi ja uskalsi vihdoin uskoa, että sielläpä se nyt tosiaan on. Sykettäkin kuunneltiin:) Kaveri oli sen verran kova liikuskelemaan, ettei hoitaja saanut tökittyä sitä oikeaan asentoon niskaturvotuksen mittaamiseksi, joten siirryttiin alateitse ultraukseen. Ei se loppujen lopuksi onnistunut sitäkään kautta, joten lopuksi kuvailtiin vielä masun päältä. Meille oli kuitenkin tosi hauskaa että ultraus kesti pitkään, saatiin katsella suloista pienokaista puuhissaan! Ja puuhia sillä kyllä riittikin, kädet vispasi ja jalat heilui, asentoa se vaihteli ja yhtäkkiä pomppasi ylöspäin niinkuin hikka olis ollut. Kulautteli myös lapsivettä:D Hoitaja sanoi että "hän puuhastelee siellä kovasti", hän! Hymyilyttävä sanavalinta, siellä tosiaan on joku "hän", meidän ihana vauveli! Noh, mä pidän hänestä. Hän on hauska!

Kaverilla oli mittaa 6,7cm, joka vastaa viikkoa 12+6 eli pikkusen on isompi normaaliin verrattuna, mutta niin oli siinä aiemmassakin ultrassa. Jos sama jatkuu niin tarvitaankohan 50 kokoisia vaatteita ollenkaan:D Niskaturvotusluvuksi tuli 0,7mm joten se on tosi hyvä. Normaaliksi lasketaan kuulemma kaikki alle 3mm turvotukset. Muutenkin kaikki näytti normaalilta, joten nyt odotellaan vielä tulokset verikokeista. Niissä lasketaan todennäköisyyksiä: kromosomipoikkeavuuden todennäköisyyden pitäisi olla alle 1:250, jos on yli niin sitten seuraa jatkotutkimukset, joista neljäsosalla todetaan kromosomipoikkeavuutta. Tällaista tilastotietoa tässä nyt! Jos A:n verinäytteissä on jotain vialla, niin soitto tulee huomenna tai torstaina. Muussa tapauksessa saadaan viikon sisään kirje kotiin. Eli vähän saadaan vielä jännätä, mutta kyllähän toi turvotusluku oli sen verran hyvä, ettei nyt ihan sydän syrjällään tarvitse puhelimen vieressä päivystää.

Käynnin jälkeen on kyllä kokoajan hymy ulottunut korviin asti ja meinaa itku tulla kun fiilis on niin onnellinen! Kun A tulee töistä meinataan vähän juhlistaa hyviä uutisia ja tietysti tuijotella kuvia meidän bebestä. Että olisko se sitten tacoja päivälliseksi?
Tässä vielä pari kuvista. Muuten, olin ihan yllättynyt muiden ultrakuvia nähneenä, että livenä katsottuna kaikki näyttää tosi paljon selkeämmältä kuin näissä kuvissa. Näkee kaikki liikkeet ja käännähdykset niin, että muodostuu paremmin kokonaiskuva raajoista. Nenännipukkakin näkyi selvästi!

Kokovartalo-otos

Siinä pää, käsi ja kaikki 5 sormeakin on!