lauantai 10. helmikuuta 2018

Kahden lapsen perhe

Pitkälti alkaa olemaan puoli vuotta edellisestä kirjoituksesta. Paljon on siis ehtinyt tapahtua molempien tyttöjen kehityksessä ja elämässä muutenkin. Mistähän sitä oikein edes aloittaisi? Elämä kahden lapsen kanssa on ollut ihanaa, vaikkakin huomattavan paljon raskaampaa kuin yhden lapsen. Pienempi yksilö on myös vauvana luonteeltaan paljon tempperamenttisempi kuin siskonsa.Ymmärtäähän sen, huomiota on opittava vaatimaan ja KOVAA.


Ensimmäiset viikot oltiin hyvin ihmeissämme kun pikkuinen vaan nukkui. L:n kanssa jouduttiin aikoinaan laskemaan, että pienin minimimäärä unta tuli vuorokaudessa täyteen. Ja tämä sitten vaan söi ja veteli välissä 3-5h unia. Alkuun vaikutti siis varsin helpolta. Oli myös erittäin hyvä L:n vuoksi, että vauva nukkui läpi päivän. L nimittäin muuttui vauvan synnyttyä todella huomion kipeäksi. Siinä missä se aiemmin leikki mainiosti ihan itsekseenkin, se ei nyt suostunut olemaan minuuttiakaan yksin huoneessaan tai muuallakaan. Oli siis pelastus, että voitiin antaa alussa todella paljon huomiota ihan vain L:lle kun vauva nukkui. Varsinkin äiti nousi ylitse muiden kun L huomasi, että vauva saa paljon aikaa imettäessä. Vauvaan L suhtautui alusta asti aivan täydellisen isosiskon tavoin; rakastaen, hellien ja hoitaen. Kaikki mustasukkaisuus kohdistui siis vain vanhempiin. Myös uhmakohtaukset pahenivat suunnilleen 500%. Ei ne helppoja aiemminkaan olleet, mutta nyt L muuttui aivan mahdottomaksi.


Pikkuinenkaan ei alun jälkeen välittänyt nukkua enää vuorokauden ympäri, joten tästä huomion jakamisesta kahden lapsen kesken tuli suurin haaste meidän perheessä. Riipi kun ei pystynyt antamaan L:lle enää niin täydellisesti kaikkea mihin se oli tottunut. Riipi kun ei pystynyt antamaan vauvalle yhtä paljon kuin L aikanaan sai. Tuntui, että lapset kulutti aivan täydellisesti kaiken eikä itselle tai toisillimme jäänyt enää juuri mitään. Mutta eipä siinä, kyllä sitä ihan kohtuullisesti jaksoi kun tiesi kuinka hetken aikaa sellainen jatkuu. Huomattiin myös, että jostain syystä pääkoppa alkoi hapertumaan:D Unohdettiin aivan kaikki. Jokainen asia olis pitänyt kirjoittaa paperille ja laittaa muistutus kännykkään. Pahin oli siinä kohtaa kun yhtenä aamuna tuntematon numero soitti mulle, vastasin ihmeissäni ja henkilö esittäytyi meidän lastenvalvojaksi. "Niin, että oletteko tulossa, teillä oli aika 20min sitten?" Hupsis! Paniikissa laitettiin äkkiä kamat kasaan ja lähdettiin. Onneksi päästiin vielä. Muuten adoptio sujui varsin vaivattomasti eikä siinä kovin kauaakaan kestänyt.


Parin kuukauden jälkeen päätettiin alkaa järjestämään vuorokauteen myös jotain rytmiä. Siihen asti vauva oli vaan mennyt oman rytmittömyytensä mukaisesti ja yleensä oli virkeimmillään illalla. Ensin A meni nukuttamaan L:ää ja mä leikitin vauvaa (ainoa hetki päivässä sille saada täydellinen huomio vain itseensä). Sitten kun L nukahti A lähti nukuttamaan vauvaa ja mentiin myös molemmat itse nukkumaan. Uusi rytmi oli sellainen, että mä nukutin L:n samalla kun A nukutti vauvan. Näin meille jäi vielä illalla hetki olla ihan kahdestaan ja tehdä omia juttuja. Tää on ollut suuri helpotus!

Sellainen nelisen kuukautta siihen meni, että L tottui uuteen perheenjäseneen ja alkoi taas palautua omaksi itsekseen millainen oli ollut ennen vauvan syntymää. Leikit alkoivat sujua itsekseen ja myös uhmakohtaukset helpottivat. Tätä nykyä L ei myöskään enää reagoi siihen jos huomaa pikkusiskon saavan huomiota ja rakkautta. Aiemmin se aina alkoi silmäilemään ja tuli sitten vaatimaan huomiota myös itselleen.

Nimiäisissä

Parin kuukauden iässä oli aika pitää vauvalle nimiäiset. Etukäteen jännättiin sitä kuinka monelle L ehtii nimen paljastaa ennen nimiäisiä. (Vastaus: kaikille paitsi kahdelle). Ei haluttu, että L joutuisi kahta kuukautta puhumaan vain vauvasta tai pikkusiskosta, vaan haluttiin ottaa nimi käyttöön jo heti. Tottakai 2,5-vuotias sen sitten kaikille möläyttää:D Ehdittiin onneksi lähettää nimiäiskortit, joista selvisi taas pieni vihje nimestä + alkukirjain. Joitakin veikkauksia saatiin siis kuulla ennenkuin nimi oli kaikkien tiedossa. Mun vanhemmat osuivat jälleen kerran melkein oikeaan, kovia arvaamaan ovat! Nimiäiset meni mainiosti. Tällä kertaa oltiin ihan kotona, ruuat tilattiin samasta paikasta kuin viimeksi. Tilaisuus noudatti samaa kaavaa kuin L:n nimiäisissä: ensin kummi lausui kummirunon (eri runo kuitenkin) ja sitten laulettiin yhdessä (tällä kertaa mä säestin kitaralla pianon sijaan). Sen jälkeen sitten vapaata oleilua ja valokuvien ottamista. Pikkuneiti sai nimen, joka alkaa kirjaimella S. Seikkailkoon hän siis sillä nimellä blogissa tästä lähin.

Kutsu ilman sukunimeä ja osoitetietoja:D
Pikku S on tietysti ehtinyt kasvaa ja kehittyä puolen vuoden aikana huimasti. Pituutta oli 5kk neuvolassa yli 68 ja painoa reilu 9kg. Jep, maito maistuu tällekin kaverille! Luonteeltaan nää on hyvin erilaisia. S tosiaan on varsin tempperamenttinen. Jos joku on hauskaa, se on TODELLA hauskaa. Sitten nauraa räkätetään. Mutta heti kun ei ole kivaa, on TODELLA kurjaa. Ja sitten itketään pää punaisena. S ei ole yhtä kova liikkumaan kuin L, mutta kovat höpöttelyt se aloitti jo huomattavasti aiemmin. Se ei yleensä itke öisin, mutta heräilee tosi paljon. Muutama kuukausi on mennyt tässä ihan viime viikkoja lukuunottamatta siten, että S herää syömään, nukahtaa siihen ja herää max vartin päästä uudestaan. A:lla on siis ollut varsin rankkaa. L ei enää ole elokuun jälkeen nukkunut päiväunia, joten joka päivä ei ole hyvää lepohetkeäkään. Ja S ei suostu syömään tuttia (se on näillä samaa). Siitäkään ei siis ole hyötyä.


L käy edelleen päiväkodissa kolmena päivänä 4h kerrallaan. Päiväkoti tarkoittaa tietysti pöpöjä. S sai ensimmäisen flunssansa kaksiviikkoisena. Tällä hetkellä se on sairastanut jo 7 tai 8 kertaa. Yhdellä kerralla sille tuli korvatulehdus ja tärykalvo repesi. Tarvittiin antibioottikuuri, se harmittaa aika paljon kun noin pieni vielä kyseessä. Nyt talvella sillä on ollut myös ihan jatkuvasti yskää ja nuhaa kun edellinen flunssa ei ehdi parantua ennen seuraavan tuloa:(

L täytti nyt muutama viikko sitten 3 vuotta. Se on tuntunut aika hurjalta. Iso ikä jotenkin. Synttärijuhlat saatiin viettää ihan oikeana syntymäpäivänä. 3-vuotiskuvat oli tarkoitus ottaa seuraavana viikonloppuna, mutta se sitten jäi. Viikolla L vietti synttäreitä päiväkodissa ja sai samana päivänä valitettavasti yhdeltä kiusanhengeltä metallisen jäätyneen ämpärin päähänsä. Otsaan tuli todella suuri haava ja tälli oli niin kova, että siitä tuli myös aivotärähdys. L oksensi ja voi pahoin melkein kaksi päivää. Muut aivotärähdyksen oireet jatkuivat vielä pari päivää lisää (väsymys, vaitonaisuus, tasapainohäiriöt ym). Univaikeuksia sillä on edelleen, näkee painajaisia ja heräilee. Haavakaan ei ole lähellekään parantumassa. Vasta tällä viikolla selvisi, että haavan hoidossa on käynyt aluksi hoitovirhe kun se liimattiin. Siihen olisi pitänyt laittaa vuotavuudeen ja syvyyden vuoksi tikit. Liimaus oli auennut ja haava alkoi tulehtua. Ollaan käyty 8 (vai 9, en pysy laskuissa) kertaa lääkärissä tän takia, yksityisellä ja julkisella. Tällä hetkellä L:llä on otsassaan 0,5cm syvä ja 2cm leveä reikä. Ollaan saatu lähete plastiikkakirurgille ja vihdoin myös hoitoa haavaan, ettei se tulehtuisi. Kiusanhenki on pyytänyt anteeksi ja välit on onneksi saatu paikattua ja L palasi päiväkotiin keskiviikkona.


3-vuotias L on todella kova höpöttämään. L on empaattinen, kilpailuhenkinen, huumorintajuinen, touhukas, ystävällinen, kovapäinen ja liikunnallinen. Aivan ihana pieni tyttö. Tällä hetkellä kovassa huudossa on lautapelit, Salama McQueen (ja muut Autot), My little pony, Pipsa possu, Ryhmä Hau, Sylvanian families, kirjat (mm. Mintut, Barbapapat ja Scheffler & Doladsonin sadut), duplot, ulkoileikit, kujeilu, piirtäminen, auttaminen ruuanlaitossa, pikkusiskon hoitaminen, kaverit ja perheenjäsenet, musiikki ja pianonsoitto. Lempielokuva on Autot, lempivärit musta ja keltainen (näitä halusi myös synttäreiden teemaväreiksi) ja lempilaulu Aa ramsamsaa. Se oppii kaikki laulut häkellyttävän nopeasti ja onkin oikea jukeboxi! L on nykyään sellainen että siitä on ihan mahdoton saada valokuvaa. Se yleensä kääntää päänsä pois tai alkaa pelleilemään. Sillä on melkein kaikissa kuvissa kieli ulkona tai joku ihme irvistys!


Aluksi tuntui, että tytöt on ihan saman näköisiä. Myöhemmin alkoi tuntua ettei niissä ole mitään samaa:D Ehkä totuus on jossain siinä välissä.

Ihaninta on seurata sisaruksia yhdessä. Se kun näkee kuinka tärkeitä ja rakkaita siskokset ovat toisilleen. Halit ja suukot on niin hellyyttäävää katsottavaa! Ne on myös toistensa parhaat naurattajat. Nää puoli vuotta on olleet ihanaa aikaa. Vaikka varsinkin ensimmäiset kuukaudet oli aika sekasortoisiakin ja aika kului niin nopeasti ettei edes muista meillä olleen kuvissa esiintyvää pientä vauvaa, näiden kahden näkeminen tekee siitä sen kaiken arvoista. Meidän perheestä on tullut täydellinen<3

Heippa!


sunnuntai 24. joulukuuta 2017

Joulun taikaa

Ihanaa, ilon täytteistä joulua kaikille meidän tonttuperheeltä<3


sunnuntai 20. elokuuta 2017

Uusi tulokas

Sunnuntaina aamuyöllä rv 40+3 klo 3.43 syntyi maailmaan uusi pieni ihminen, meidän toinen tytär. Synnytys kesti alle 6h ja sujui varsin mallikkaasti. Kaikki voidaan hyvin ja ollaan onnesta soikeina. L on ottanut pikkusiskon suurella rakkaudella vastaan ja halitellut, hoivannut, pitänyt sylissä ja antanut varmaan sata suukkoa!

Raskautta edeltävänä oireena oli tälläkin kertaa oireettomuus edellisenä päivänä. Lisäksi A:ta nälätti ihan kamalasti ja se söi muutaman ylimääräisen annoksen. Vähän aavisteltiin noista oireista et jotain voisi olla tuloillaan. Kamalasti ei ehtinyt kuitenkaan asiaa pohtimaan koska L:n kanssa touhuaminen pitää tehokkaasti ajatukset muualla. Lauantai vaikutti muuten ihan normaalilta päivältä. A nukkui päiväunia kun hiljaisen perjantain ja lauantaiaamun jälkeen supistuksia alkoi taas tuntua. Ne jatkuivat koko iltapäivän ja kirjoiteltiin aikoja ylös. Ne ei olleet kipeitä ja olivat varsin epäsäännöllisiä joten ei niistä mitään erityistä voinut päätellä. Vähän enemmänhän niitä oli kuin keskivertopäivänä muuten. Iltapäivällä käytiin sitten kaupassa, grillailtiin ja illaksi mentiin vielä ulos leikkimään. Passitin A:n vähän kävelemään aina kun vaikutti että supistusten väli pitenee turhan pitkäksi. Meillä oli etukäteen sovittuna että viedään L mun vanhemmille yökylään kun synnytys alkaa mutta ei tosta voinut vielä varmaksi sanoa mitään joten A oli sitä mieltä että ei viedä L:ää vielä turhaan jos supistukset laantuvatkin. Mä kyllä vähän mietin että pitäisköhän se kuitenkin viedä ja sit kun L itse sanoi haluavansa mennä niin pakattiin kamppeet autoon ja käytiin viemässä L mun vanhemmille. Sehän oli ihan innoissaan!

Supistukset ei edelleenkään olleet mitenkään voimistuneet tai tihentyneet joten ajateltiin että käydään vielä kahdestaan kiertämässä ihan lyhyt lenkki korttelin ymäpäri ja sitten A voisi mennä suihkuun kuulostelemaan tuntemuksia. Kävelyllä tuli supistuksia jotka olivat aavistuksen kipeämpiä kuin levossa tulleet. Tultiin kotiin ja A istui sohvalle kirjoittamaan tekstaria ajatuksena mennä sen jälkeen suihkuun. Yhtäkkiä se ponkaisi pystyyn ja huusi että lapsivedet meni. Äkkiä juostiin kylppäriin minne vedet lirisi ja sohva onneksi säästyi:D Huomattiin sitten heti että lapsivesi oli taas vihreää kuten L:lläkin. Tosin reippaasti vihreämpää. Arvattiin että nyt tuli sitten lähtö samantien kättärille joten mä aloin äkkiä pakkailemaan vikoja puuttuvia asioita hoitolaukkuun. Heti vesien mentyä klo 22 alkoikin todella kipeät säännölliset supistukset 3min välein. Tuli pikkaisen kiire! A nojaili kylppärissä pyykkikoneeseen ihan tuskissaan ja yritti hoputtaa mua. Se ei saanut edes housuja itse jalkaan joten mun piti pukea kaikki. Jotenkin se pakkaaminen tuntui kestävän ikuisuuden ja olin ihan hikinen siitä säntäilystä ja jännityksestä:D Pää oli lähtiessä jälleen niin tyhjä että sairaalakassin pakkaaminen olis ollut turha yritys. Hyvä että oli valmiina ja lista puuttuvista asioista myös. 

Olin niin sekavassa tilassa että ajoin pieleen vaikka meiltähän ei ole kättärille kuin 2km:D Manasin vaan että olis pitänyt miettiä etukäteen paras reitti sinne koska nyt ei pää toiminut yhtään. Loppukesän lauantai-illassa oli tietysti ihan kiitettävästi kaiken maailman hillujaa liikenteessä jotka poukkoilivat tielle oudosti (tai siltä se tuntui). Päästiin kuitenkin perille pitkältä tuntuneen matkan jälkeen ja kirjauduin sisään joskus 22.30 aikoihin. Olin ihan varma että mut käännytetään vielä kotiin ja pääsen sitten seuraavana aamuna uudestaan. Ihmetys oli suuri kun päästiin suoraan synnytyssaliin. Otettiin käyrät ja tehtiin sisätutkimus, 3cm auki mutta vauva oli vielä todella ylhäällä. A päätti siirtyä suihkuun koska kivut oli ihan jäätävät eikä vielä ollut mahdollisuutta saada ilokaasua kummempaa kivunlievitystä. Ilokaasusta se ei tälläkään kertaa kokenut olevan apua joten suihkuun siis. Siellä se sitten tunnin verran istuskeli jumppapallon päällä, oksenteli ja huusi kivusta. (Viimeksihän tää vaihe kesti kolme tuntia). Supistukset kesti n.1,5min ja tuli 2-3min välein. Kamalaa katsottavaa. Sitten kätilö tuli ja A palasi sänkyyn missä uusi sisätutkimus antoi tuloksen  6-7cm ja vauva vähän laskeutunut, silti ylhäällä. Nyt oli kuitenkin jo mahdollisuus saada epiduraali jonka A mielellään ottikin. Hiljaisena yönä lääkäri ehti heti paikalle ja puudute alkoi vaikuttamaan n. 2.30. Oletettiin tässä vaiheessa että on pitkä yö ja aamu edessä ja synnyttämään päästään varmaan aamupäivällä. Tosi asiassahan toi kohdunsuun tilanne oli kehittynyt tosi nopeasti.

Epiduraalin ansioista lepäiltiin tunnin verran kunnes hoitaja tuli kohentelmaan vauvan antureita ja samalla A myös huomasi supistusten alkavan tuntua jälleen enemmän. Hoitaja pyysi A:ta istuskelemaan pöntölle koska vauva oli edelleen liian ylhäällä. Muutamat supistukset pöntöllä ja takaisin sänkyyn. Nyt vauva olikin laskeutunut ja A täysin auki. Epäuskoisena tilanteesta se kyseli mahdollisuutta toiseen epiduraaliin jos vuorossa olisi nyt se painajaismainen odotteluvaihe. Hoitaja kuitenkin sanoi että nyt voitaisiin myös synnyttää vauva. Okei! A sai sitten alkaa ponnistelemaan aina supistuksen yhteydessä ja vielä tässäkään vaiheessa me (tai mä ainakaan) ei ihan oikeasti tajuttu että vauva syntyy ihan nyt just! Ajattelin että tässä nyt hiljalleen vähän ponnistellaan vauvaa alemmas ja sitten myöhemmin oikeasti. Mutta niin vaan kätilö pian ilmoittikin päälaen näkyvän jo! Siinä vaiheessa kun nenän pää oli tullut näkyviin pistettiin ponnistaminen hetkeksi tauolle. Lapsevesi oli tosiaan ollut niin vihreää ja paksua että vauvan nenä ja suu täytyi imeä puhtaaksi ennen synnytyksen jatkamista. Kakka keuhkoissa olis ollut tulehdusriski. Imeminenkään ei mitään vielä takaa joten vauvan vointia täytyy seurata tarkemmin. Imun jälkeen annettiin supistusten työntää vauva ulos ihan itsekseen ilman ponnistamista. Ja sieltä se pieni aika pian putkahtikin pöydälle! Huomasin heti että sillä on ihan sama nenä kuin L:llä! Sitten huomasin että varpaatkin on samat. Pöydällä suoritettiin vielä putsaustoimenpiteitä ja sitten sain leikata napanuoran ja tyttö siirrettiin A:n paidan alle. Istukka ei ensin meinannut syntyä lainkaan, viimeksi se tuli heti vauvan perään. Tässä vaiheessa en kuitenkaan tiedä kellonajoista enää mitään koska oltiin jo ihan keskittyneinä vauvan ihasteluun ja valokuvaamiseen (joka keskellä yötä pimeässä synnytyssalissa olikin aika haaste).

Lopulta istukkakin saatiin ulos ja vauva pääsi syömään. Imeminen sujui heti hyvin, onneksi. A:lle laitettiin tälläkin kertaa repeämisen vuoksi 3 tikkiä. Vauvan ruokailun jälkeen tehtiin punnitukset ym ja sitten A pääsi suihkuun. Mittaa tytöllä 50cm ja painoa 3.48kg. Vähän isompi kuin L siis. Ja mä kun olin aivan täysin varma vauvan synnyttyä että se on jäänyt liian pieneksi:D Se näytti niin miniltä ettei ollut tosikaan. En yhtään muistanut että vastasyntyneet on oikeasti niin pieniä. Sitten ennen kuutta aamulla kävin tekemässä meille aamupalat ja syömisen jälkeen päästiin siirtymään osastolle. Tässä vaiheessa vauva nukkui joten oli paras että A:kin yrittää samaa ja mä lähdin kotiin nukkumaan muutamaksi tunniksi.


Aamupäivällä unien jälkeen hain L:n ja lähdettiin vauvaa katsomaan. L oli ihan todella upea. En olis uskonut että se on niin hienosti ja kiinnostunut vauvasta! Se ei olis edes halunnut lähteä pois pikkusiskon luota ja suostui lähtemään vasta kun lupasin että tullaan lounaan ja päiväunien jälkeen uudestaan. Minimuru yritti myös ottaa kovasti yhteyttä L:ään. Meitä se lähinnä tarkasteli mutta L:lää yritti kokoajan huitoa käsillään! Vauva oli iltaan asti ollut niin uninen että sitä piti oikein herätellä syömään 3h välein! Ennen vierailutunnin alkua sille alkoi kuitenkin maistumaan maito ihan jatkuvalla syötöllä eikä se muuta kuin torkkunut pienet pätkät ja sitten taas halusi ruokaa. Hyvä niin! Vierastunnille tuli tyttöjen isovanhemmat ja mun pikkuveli avovaimonsa kanssa. Niiden lähdettyä oli meidänkin aika lähteä kotiin iltapuuhiin ja A ja vauva jäi sairaalaan. Huomenna uudestaan sitten. Ja huomiselle olis toive päästä kotiinkin. On tää vaan niin uskomatonta! Miten meille onkaan voinut tulla kaksi noin ihanaa ja täydellistä tyttöä<3 Ihan parasta!

L:llä on nenässään pari vekkiä just lauantai-illalta skeittilautakokeilun vuoksi:D

tiistai 15. elokuuta 2017

Kaikki on valmista

Kaikki alkaisi olla valmista, vain vauva puuttuu! Vähän on jännitystä alkanut olla ilmassa kun miettii milloin synnytys alkaa. Viikonloppuna sitä oli jo vähän toiveikas vaikka järjellä ajateltuna tiesikin että kolme päivää olis vielä töitä jäljellä ennen loman alkua ja vauvan olis parempi odotella ne päivät vielä. Perjantaiyönä tuli yksi ihan tosi voimakas supistus joka oli vahvuudeltaan sellainen kuin viimeksi synnärillä. A mietti et nytkö se synnytys alkaa mutta ei niitä supistuksia tullut sit enempää. Muutenkin on kyllä aika kovia supistuksia tullut ja aika tiheästi pitkin päivää joka päivä.


Kaikki ihmiset alkaa taas olla tosi hälytystilassa et aina kun meiltä tulee viesti tai puhelu ne on sydän kurkussa jännityksestä et alkoiko synnytys:D Oon kyllä itsekin töissä silmäillyt puhelinta vähän tarkemmin kuin yleensä siltä varalta että A:lta olis tullut viestiä. Onneksi nyt kaksi vikaa päivää ennen lomaa teen etänä niin oon sitten heti tapahtumien keskiössä jos sellaisia tulee!

Nyt kun laskettu aika on aivan käsillä on alkanut myös jännittämään että mitäs jos tyyppi ei tulekaan sieltä vielä ulos. Eihän sitä voi tietää vaikka se asustelisi vielä pari viikkoa A:n vatsassa. Eihän siinä muuten olis mitään mutta kun toi mun loma on vain 3 viikkoa ja haluaisin tietysti käyttää joka ikisen päivän siitä vauvaan tutustumiseen. Muutenkin tuntuu niin epäreilulta etten voi olla vieressä seuraamassa tyypin kasvua. Viimeksi oli tietysti ihan luksusta että meillä oli molemmilla mahdollisuus olla L:n kanssa kotona yli 7kk.



Saatiin viime viikon aikana loputkin vauvavalmistelut valmiiksi. Sängyssä on nyt reunapehmuste ja se on mun mielestä aivan yli ihana! Siinä riittää vauvalle katseltavaa kun sängyssä makoilee. Sairaalakassi on pakattu ja sisältöä siinä on huomattavasti vähemmän viime kertaan verrattuna. Silloin tuli luettua kaikenlaisia listoja siitä mitä mukaan "tarvitsee". Lopputulos: kirosin tuhatta ja yhtä turhaa kassia ja nyssykkää aamu kuudelta kun yritin saada raahattua niitä osastolta synnytyssaliin minne A oli siirretty. Eikä niitä tavaroita edes tarvinnut! Nyt mennään siis hyvin kevyellä varustuksella. Saatiin myös vauvakirja hankittua. Ostin lapsimessuilta sille sellaisen Oppi&Ilon Minun kirjani jossa lapsi pääsee itsekin ääneen ja kirjoittelee (toivon mukaan) 18-vuotiaaksi asti vuoden kuulumisia. Tykästyin niin tohon ajatukseen et päädyin hankkimaan samanlaisen myös L:lle. (Jolla on muuten nyt siis 3 eri "vauva"kirjaa, yhtään ei mennyt överiksi heh heh..) No reiluuden nimissä pikkukaverillekin piti saada ihan puhdas vauvakirja ja löysin tuollaisen Astrid Lindgrenin satumaailmaan perustuvan kirjan kuin Boken om Mig. Aivan törkeen ihana! Oon sitä vähän täytellyt tässä nyt myöskin.



Ja niin juu, mullahan taisi jäädä vähän kesken se vaunuasia tossa raskauden puolivälissä.. No mutta, tuplavaunutkin saatiin valittua tiukan mietinnän jälkeen. Lähdettiin alun perin ihan tyhjältä pöydältä liikkeelle ilman minkäänlaista käsitystä tuplista. Oltiin joskus mietitty että voitaisiin laittaa meidän Trailzeihin alaistuin ja pärjättäis hienosti niillä. Tämä vaihtoehto karsiutui kuitenkin aika nopeasti pois, joten uudet oli hankittava. Pohdiskeltiin mm. hintaa, käytännöllisyyttä, muunneltavuutta ja kokoa. Kävin perusteellisesti läpi varmasti joka ikäiset tuplat mitä Suomeen saa jollain keinoin hankittua. Luin kaikki mahdolliset postaukset, arvostelut ja vertailut aiheesta. Siltikään päätös ei ollut helppo. Yhdetkään vaunut ei osoittautuneet täydellisiksi. Piti vaan valita mitkä on ne tärkeimmät kriteerit itselle ja mistä asioista ollaan valmiit joustamaan. Eli sitä sai aika pian unohtaa toiveet kaikenkattavasta vaunuvertailusta josta voisi helposti nähdä mitkä on parhaat vaunut.

Siinä vaiheessa kun vaunut tilattiin meillä ei vielä ollut autoa joten päätös tehtiin sen mukaan että vaunut on tosi kovassa käytössä kun joka paikkaan mennään kävellen tai julkisilla. Oli siis tosi tärkeää valita kestävät, laadukkaat ja helposti julkisissa kuljetettavat menopelit. Sellaiset pienikokoiset joissa kuitenkin olis riittävästi tilaa lapsille olla. Myös hyvät tavaratilat oli tarpeen kauppareissuja ajatellen. Hintakin olis saanut olla mielellään edullinen mutta kaikkea ei voinut saada joten siitä vaatimuksesta jouduttiin luopumaan toimivien ominaisuuksien saamiseksi. Valinta kohdistui Bugaboo Donkeyhin. Nää on olleet nyt kevään käytössä monoina (nämähän saa siis helposti kavennettua yhden lapsen käyttöön, ominaisuus mitä arvostettiin kovasti) ja todella tyytyväisiä ollaan oltu. Aluksi pelättiin että tavaratila on liian pieni mutta se huoli on osoittautunut turhaksi! Otettiin vielä lisäksi vaunuihin seisoma/istumalauta, josta L on kyllä tykännyt. Aina ei jaksa istuskella rattaissa kun meneillään on "minä olen jo iso tyttö"-vaihe. Silloin tuo lauta on ihan pätevä keino päästä etenemään vähän nopeammin.


No mutta, ensi kerralla ei toivottavasti tule yliaikaispäivitystä vaan olis jo hyviä vauvauutisia kerrottavana:) Tällainen kumpu tästä nyt muodostui<3





tiistai 25. heinäkuuta 2017

Kesä pikakelauksella

Niinhän siinä on taas käynyt että aika on hujahtanut ihan kunnolla! Kesä on mennyt nauttiessa, reissatessa, töitä tehden sekä tietysti pullaa kasvatellen ja sen tuloon valmistautuen. Odotellaan jo koko perhe suurella innolla muutaman viikon päässä häämöttävää uuden perheenjäsenen syntymää. 38. viikko alkamassa! L tykkää edelleen kertoa kaikille että pikkusisko syntyy ihan pian. Se myös leikkii leikkejä joissa laittaa jonkun lelun (yleensä A:n) paidan sisään ja kuvittelee sitten että sieltä syntyy pikkusisko.

Ylihuomenna vauvasta tulee täysiaikainen!

Juhannuksen korvilla alkoi tajuta että ei vitsit, nythän on oikeasti muuten kesä ja viikot pitkällä eikä laskettuun aikaan ole kuin pari kuukautta. Kesät menee aina niin nopeasti ja on täynnä ohjelmaa, joten tehtiin vähän suunnitelmaa siitä miten vauvan tuloon valmistaudutaan. Tässä ei montaa viikonloppua olla kotona vaan jouten oltu joten suunnitelma oli ihan hyvä tehdä ettei jäisi kaikki viime tippaan. Ollaan nyt vähän aloiteltu kodin järjestelyä. Ihan ensiksi siivoiltiin ja järjesteltiin kaappeja ja samalla jouduttiin toteamaan ettei meillä tällä hetkellä ole kovin järkevää paikkaa vauvan tavaroille. Se mun isän lipasto mitä aiemmin kaavailin ei myöskään osoittautunut kovin päteväksi vaihtoehdoksi pienen kokonsa puolesta. Suunnattiin siis ostoksille ja hankittiin meidän makkariin vauvan tavaroille oma pieni kaappi. Sitten ollaan pyykkäilty ja osteltu kaikki tarpeellinen valmiiksi aina hoitopöydästä pumpulilappuihin. Ensi viikonloppuna olis tarkoitus yrittää ehtiä kasailla sänkyä ja/tai hoitopöytää. Tota pyykkiä oli taas ihan älyttömän monta koneellista ja siinä hommassa meni aika lailla yksi päivä kokonaan siten että pyöritettiin omaa konetta ja alakerran pesulan kahta konetta. Mutta nyt tuli kaikki peitot, lakanat, pyyhkeet, vaatteet, alustat ym pestyä.


Viimeksi pulmailin nimien ja kummien kanssa. Onneksi molemmat asiat on nyt järjestyneet. Nimen kanssa kävi just niinkuin arvelin eli kuten jokaisen nimen kanssa on käynyt: kun siihen oikeaan törmää, sen vain tietää. Tää oli nyt neljäs nimi jota mietittiin (ekaan raskauteen kaksi ja nyt kaksi). Monia kivoja tuli vastaan mutta jotenkin niiden kanssa ei tullut sellaista fiilistä että alkais hymyilyttämään. Kunnes törmäsin tähän ja ihastuttiin siihen molemmat. Sen jälkeen olikin helppo keksiä toinen ja kolmas nimi. Tai ne ei jotenkin vaatineet edes keksimistä, ne vain heti tulivat. Nimi on kivasti sellanen kuin L:lläkin että ei kovin yleinen, helppo ymmärtää Suomessa ja ulkomailla, mutta silti sitä ei joudu kenellekään toistamaan tai tavaamaan. Kummiasia ratkesi kun tapasin mun lapsuudenystävän ja rohkaistuin kysymään sen ajatuksia kummiudesta uudelleen. Puhuttiin sitten asia halki ja se oli ihan mielissään pyynnöstä. Ei vaan ensin oikein tiennyt minkälaiset toiveet meillä on kummiuden suhteen. Sillä itsellään ei kummeja ole joten ei oikein tiennyt millainen se rooli yleensä on. Mutta nyt voidaan siis olla täysin tyytyväisiä niin nimen kuin kummienkin suhteen!



A:lla on heinäkuun ajan ollut tosi paljon jo supistuksia ja välillä aika kipeitäkin. Ne oli käymässä Porissa ja L sai ilmeisesti junasta oksennustaudin (jeejee..). No se tauti sitten tarttui A:han ja raju oksentelu sai supistelua aikaan aika nonstoppina levossakin. Lisäksi A kuivui jonkin verran ja pissaan tuli verta. Jännitettiin vähän että mitä tästä seuraa kun vielä seuraavana päivänä oksentelusta supistukset tuli parin minuutin välein. A soitti kättärille varuiksi ja ne sanoi että niillä viikoilla vauvan tuloa ei enää lähdetä estämään joten tulkoon jos on tullakseen. Samana päivänä olis ollut neuvolalääkäri mutta sitä jouduttiin sitten siirtämään seuraavaan viikkoon. Oli ihan jännittävää mennä ja kuulla mikä kohdunsuun tilanne on. Ja tietysti myös että mikä kokoarvio vauvasta saadaan! Noh, lääkäri sanoi että kohdunsuun tilanne oli hyvin samanlainen kuin uudelleensynnyttäjillä siinä kohden. Eli kuvitellaan nyt saavamme odottaa sinne lasketulle ajalle asti. Katseltiin sitten pikkupullan touhuja ultralla. Vähän hiljainen oli, veteli justiinsa sikeitä. Kokoarvio kuitenkin saatiin ja se vastasi hyvin viikkoja, olikohan pari päivää pienempi. Arvio siitä että syntyessään olis 3,5kg. Se oli hyvä uutinen! Ton raskausdiabeteksen kanssa on nimittäin vähän pelättävää kokoajan ettei tulis mitään sokerivauvaa ja nyt ainakaan ei siltä näyttänyt. A:lla on kyllä arvot pysyneet hyvin rajoissa vaikka mun mielestä sen ruokavaliossa olis ollut parantelun varaakin. Sillä on nimittäin taas sama kuin viime raskauden lopussa että tekis kamalasti herkkuja mieli ja hermostuu mulle jos yritän kieltää:D Painoa on tullut viitisen kiloa raskauden aikana mikä on ihan hyvä koska lähtöpaino oli 6kg suurempi kuin viimeksi.

Kupu viikolla 32.
Synnytystäkin ollaan vähän mietitty ja etenkin sairaalaa. Nythän meillä on mahdollisuus valita halutaanko kättärille vai naistenklinikalle mikäli molemmissa synnytyksen hetkellä tilaa on. Mutta ollaan mietitty että kumpaan soitetaan ensin. Naikkari olis toisaalta uusi ja kuulemma tosi kiva. Kättäri on puolestaan tuttu paikka. Loppujen lopuksi A on kallistunut kättäriin koska ei koe jaksavansa synnytyksen tullessa miettiä enää uutta paikkaa. Helpompaa mennä tuttuun. Jos tää olis eka synnytys valinta olis varmaan naikkari. Jos jollain on tuoreita kokemuksia kättäriltä nyt kun lopetus on selvinnyt niin niitä kuullaan mieluusti.


Kesän aikana ollaan ulkoiltu reilusti, L on tutustunut paremmin pihan isompiin lapsiin ja viihtyy hyvin niiden seurassa. Monet samanikäiset on jotenkin sosiaalisesti vaisumpia. Ne ei vielä oikein välitä leikkiä yhdessä ja L:lle kaverit on puolestaan tärkein asia. Se on myös aika kova menemään ja tosi taitavakin monissa asioissa kuten jalkapallossa ja potkulautailussa, joten tykkää sitten leikkiä enemmän isompien kanssa. Ikää tulee justiinsa täyteen 2,5 vuotta ja ne on kyllä olleet ihan parhainta aikaa meidän elämässä! L on ihan mahtava tyyppi; huumorintajuinen, rakastava, kovapäinen, empaattinen, touhukas, liikunnallinen, kova höpöttelemään ja tietysti suloinen kuin mikä<3 Ujous on helpottanut ja se on nykyään selittämässä kaikille vaikka ja mitä. Ainoa milloin pupu menee pöksyyn on jos pyytää sitä vaikka laulamaan jonkun edessä. Silloin se kääntää päänsä alas ja sanoo että "minä olen vähän ujo". Se osaa älyttömän hyvin tosi monta lastenlaulua ulkoa sekä loruja ja satukirjalemppareitaan. Jos vahingossa lukee jonkun sanan väärin se kyllä korjaa nopeasti "mamma sinä muistit väärin, se on Jyri kikattaa eikä nauraa". Harrastuksiaan L on kaivannut nyt kesän aikana kovasti ja odottaa jo päiväkodin alkua. Se koittaa siis 10.8. osapäiväisessä ryhmässä kolmena päivänä viikossa 5h. Hyvä että on innoissaan! Ollaan käyty jo päiväkodin pihalla leikkimässäkin että olis sitten tuttu.


Porin reissun lisäksi ollaan käyty pari kertaa Kotkassa, risteilyllä Tukholmassa sekä Mikkelissä asuntomessuilla. Lintsillä on tullut käytyä monta kertaa, se kun on tossa lähellä, ja myös Korkeasaaressa eläimiä ihmettelemässä. L on ollut kaksi kertaa yökylässä mun vanhempien luona joten meilläkin on vihdoin ollut ihan omaa aikaa reilusti. Ekalla kerralla vaan otettiin iisisti ja grillailtiin kotona ja tokalla kerralla oltiin viikonloppu siellä Mikkelissä. Oltiin sellaisessa upeassa kartanohotellissa yötä ja ai että oli kyllä rentouttavaa! Jotenkin onnistuttiin kyllä olemaan ihan puhkipoikki kun tultiin kotiin:D Asuntomessut osui mukavaan saumaan kun ollaan tässä koko vuosi haaveiltu talon rakentamisesta. Sopivia taloja on kyttäilty myös oikotieltä ja muutamia käyty katsomassakin. Sellainen ihan täydellinen on vielä löytämättä joten toiveissa olis päästä ensi vuonna rakentamaan jos sopivaa ei siihen mennessä tule vastaan. Tääkin on vienyt aika paljon aikaa kun ollaan tutustuttu kaikkiin rakennuttajiin, talomalleihin ja rakentamiseen ylipäänsä.

Alennusmyyntejäkin on tietysti shoppailtu

Laivalla L:n mielestä parasta oli lasten diskot ("minä rakastan tanssia!"), Harri Hylje ("minä rakastan Harri Hyljettä!"), Muumipeikko, Pikku Myy, meri ("minä rakastan merta!"), laivan leikkialue pallomerineen, Junibacken Tukholmassa sekä sellainen koiranpentu joka ostettiin Tukholmasta. Se reagoi silityksiin ja pitää erilaisia ääniä sekä sulkee silmiään ja liikuttelee päätään ("minä rakastan minun koiraa!"). Eli paljon rakkauden aiheita tän matkan aikana löytyi:D Vanhemmat nauttivat myös hyvästä ruoasta, vikasta lomamatkasta kolmistaan sekä L:n päiväunien aikaisesta kävelystä kaupungilla.


sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Seitsemäs kuukausi. Pohdintaa nimistä ja kummeista.

Tänne ei oikeastaan kuulu mitään ihmeempiä kuin vatsan kasvattelua, ja sitä totisesti on tapahtunutkin. Ihmiset luulee että laskettu aika on jo ihan kuukauden sisällä vatsan kokoa katsellessaan! Edelleenkin siis mennään kuukausi edellä viime raskauden kokoon verrattuna. Koko tietysti on alkanut aiheuttaa pientä haastetta arkeen: kyykkyyn meneminen on vaikeaa kun vatsa on tiellä, kävely on vaivalloisempaa eikä istuessa meinaa saada hyvää asentoa. A on jäänyt kesälomalle, jota seuraa äitiysloma. Sentään saa kärvistellä kotona!

Pikku pulla riehuu ja remuaa yksiössään minkä ehtii, liikkeet alkaa olla sen verran vahvoja että herättävät yölläkin. Se hauska puoli voimakkaana tuntuvassa liikuskelussa on, että sitä on mukava tunnustella näin ulkopuolelta! Nyt pystyy jo selkeästi erottamaan miten päin vauva vatsassa köllöttelee. Tänään sillä tuli ekaa kertaa hikka. Saas nähdä tuleeko siitä samanlainen kuin L:stä joka hikkaili raskauden lopussa monesti päivässä. Odotus-sovellusten mukaan pituutta pitäisi olla n. 38 cm ja painoa 1,4 kg. Eli kokoa alkaa olla!

A:n työkaverin vauvalle virkkaama söpö mustekala<3

Nyt kun kesä on tullut L on alkanut kyselemään syntyykö vauva pian. Sillä on tietysti jäänyt mieleen kun koko talvi ollaan puhuttu että kesällä syntyy. L odottaa edelleen tosi kovasti pikkusiskoa! Mekin odotetaan kovasti. Edelleenkään ei kovin paljoa ole ehtinyt raskauteen keskittyä ja se vaan etenee omalla painollaan huimaa vauhtia. A on alkanut vähän miettimään synnytystä ja ollaan myös puhuttu syntymän jälkeisistä tärkeistä asioista.

Eniten päänvaivaa on ehkä aiheuttanut kummien valinta. L:n kummit oli helpot valita, sillä A on lapsuudenystävänsä kanssa sopinut jo nuorena että ovat toistensa esikoisten kummeja. Ystävän lapsi päätti jo ekan luokan joten A pääsi kummiksi jo huomattavasti aiemmin, mutta selvää tietenkin oli että ystävä valitaan puolisonsa kanssa L:n kummiksi. Nyt tokan lapsen kanssa olisi kenties loogisinta että kummiksi tulisi mun lapsuudenystävä, jonka kanssa ollaan oltu aina ihan älyttömän läheiset. Mutta tää ystävä on ennen L:n syntymää tuonut ilmi ettei oikein usko siviilikummiuteen. Ei nykyään myöskään nähdä enää kamalan usein eikä ystävä ole oikein ollut "mukana" tässä raskaudessa. En tietenkään haluaisi pyytää ketään joka ei sitä tehtävää arvosta, vaikka toisaalta olisin halunnut ystäväni tehtävään. Voisin myös pyytää nuorinta veljeäni ja sen avovaimoa jotka on aina olleet tosi ihanasti läsnä L:n elämässä ja tulevat varmasti olemaan myös seuraavan lapsen. Mutta mulla on kolme muutakin veljeä, joten tuntuisi vähän loukkaavalta että vain yksi veljistä pääsisi kummiksi (vaikka muita en tapaakaan läheskään niin usein). Lisäksi harkinnassa on olleet oma kummipoikani ja A:n hyvä ystävä. Ongelma vaan on siinä että mun kummipoika on vasta 13, joten en tiedä miten se kummiuteen suhtautuisi ja sitä A:n ystävää ollaan viime aikoina ehditty nähdä aika harvoin. Se kyllä osaa olla lasten kanssa ja on mukava tyyppi noin muutenkin. Tällä hetkellä fiilis on aika sellainen että perutaan nimiäiset koska ei osata valita kummeja..

Toinen murheenkryyni on ollut nimen valinta. Meillähän on ollut tytölle nimi valittuna jo pari vuotta, mutta tietenkään se ei enää sellaisenaan vakuuttanut raskauden alettua. Kävi siis samoin kuin L:n nimen kanssa, josta oltiin vuosikaudet ihan varmoja kunnes raskausaikana se sitten vaihtuikin. Ennen rakenneultraa pähkäiltiin päämme puhki myös pojan nimeä, joka oli mun mielestä taas sen verran vaikea että pistin kaiken energiani alkuraskaudessa sen pohtimiseen. Ja sitten lopulta keksittiinkin aivan täydellinen nimi pojalle. Ajattelin ettei tytön nimi ole niin vaikea, joten sen voi sitten miettiä myöhemminkin. Tässä vaiheessa kun laskettuun aikaan on enää reilu 70 päivää jäljellä alkaa pienoinen stressin poikanen hiipiä mieleen. Etenkin meillä on toinen ja kolmas nimi olleet ongelmana, eka on edelleen sama kuin aiemmin on mietitty. Sen kanssa on kuitenkin ollut pientä epävarmuutta koska se on Suomessa tosi harvinainen nimi (vaikka muualla yleinen). Toiseksi nimeksi meillä yllättäen pomppasi nimi jota ei olla koskaan mietitty ja joka oli sitten tosi eri tyylinen kuin alkuperäiset toka ja kolmas nimi. Sitten ollaankin jouduttu miettimään sitä kolmatta että sopiiko se vai pitäisikö keksiä jotain muuta. Mikään muu ei tosin ole miellyttänyt ja sopinut kahteen aiempaan nimeen sekä sukunimeen. Tunnustan olevani aivan nimifriikki ja ehkä vähän ylianalysoinkin nimiä. Vaadin täydellisyyttä ja nimen pitää tuntua, ei ainoastaan olla ihan kiva. Teinistä asti joka sunnuntainen kohokohta on ollut Hesarin syntyneet-palsta. Mutta edes siitä ei ole nyt ollut mitään apua!

lauantai 6. toukokuuta 2017

Kuudes kuukausi ja astetta isompi ostos

Jestas sentään, nyt joutuu kyllä toistamaan tän kliseen ajankulusta, mutta huh huh kun se etenee vauhdilla! Miten tässä on kuukausi päässyt vierähtämään edellisestä kirjoituksesta, en tiedä. Melkein alkaa huolestuttamaan ehtiikö tässä edes nauttia koko raskaudesta kun päivät, viikot ja kuukaudet vaan vilisee silmissä. Mä olen edelleen siinä vaiheessa että mitä, ollaanko me tosiaan raskaana! Mutta tällä viikollahan paukkuu nyt jo sadan päivän raja. Eikä edes sata päivää raskaana, vaan sata päivää jäljellä!

Tossa mahassa näyttäisi kyllä niinkuin olisi "muutamakin" hampurilainen..

Tässä ajankulun kunniaksi eka mahakuva. Kuten sanottu, on kumpu tällä kertaa suurempi kuin viime raskaudessa. Veikkaan että tässä on nyt se kuuluisa tilanne, missä kohtu on eteenpäin kallellaan ja vatsa sen vuoksi tooooosi suuri. Ja siihen vielä päälle että toka raskaus menossa. Painoa ei ole tullut vielä kuin noin kahden kilon verran, mikä on tietysti erinomaisen hyvä raskausdiabetes huomioiden. A on pitänyt ruokavaliosta hyvin kiinni eikä arvojen ylityksiä ole montaakaan tullut. Muutaman viikon päästä rasituskoe tehdään uudestaan ja on erittäin kiinnostavaa nähdä ovatko arvot muuttuneet minkä verran.

On se taas jännä juttu huomata miten eri tavalla tähän vauvan odotteluun suhtautuu tokan kohdalla. Lueskelin omia blogihöpinöitä L:n odotuksen ajalta ja pisti silmään että tässä kohtaa meillä oli jo pinnasänky koottuna makkarin nurkassa odottamassa. Muistin sitten että halusin kokeeksi kasata sen sillon kun se hankittiin, enkä sitten heti jaksanut purkaa sitä. Kasaaminenkin oli ollut sen verran työlästä että ajateltiin että turha sitä on parin kuukauden päästä tehdä uudestaan joten annetaan sängyn olla paikoillaan kun ei se kerran edes ole tiellä. Hmm. Nyt ei olis tullut mieleenkään että olisin jaksanut vaivautua koekasaamaan uutta pinnasänkyä. Puhumattakaan siitä, että joku niinkin suuri kaluste olis jo nurkissa pyörimässä! Hah. Ekalla kerralla ei millään malttanut odottaa että saa laittaa vauvan tavarat paikoilleen ja tällä kertaa ei millään haluaisi laittaa niitä:D Saas nähdä kuinka lähelle laskettua aikaa menee ennenkuin pinnis, hoitopöytä ja muut on kasassa! Vai käykö tässä nyt niin että mä hiki hatussa kasailen niitä kun A on vauvan kanssa sairaalassa! Toivottavasti ei sentään. Mutta jotenkin tota tavaraa tuntuu olevan ihan riittävästi ilman että vauvankin tavarat laitettaisiin etuajassa paikoilleen.

Haluaisin kyllä taas ihan kamalasti että vauvalla olis oma huone. Sitä olis kiva laittaa kun sillon ne tavarat ei olisi niin tiellä. Ainoa minkä laittamista kovasti odotan, on vauvan vaatelipasto. Niihin pieniin vaatteisiin oon vaan niin hulluna että voisin ihan mieluusti viikkailla niitä jo omille paikoillensa. Tällä hetkellä kaikki mikä on L:n vanhaa on vielä varastossa laatikoissa. Ja kaikki mitä olen uutena ostanut on L:n huoneen lipaston laatikkoon tungettuna. Nyt sinne ei kyllä oikein mahdu enää mitään uutta. Meillä on tarkoitus tuoda meidän makkariin tällä hetkellä varastossa oleva 50-luvun hyllykkö/lipasto. Sille ei ole täällä kodissa ollut oikein käyttöä tai paikkaa mutta se on mulle hyvin tärkeä koska se on ollut mun isän huoneessa sillon kun se oli pikku poika. Nyt se saa sitten tulla taas sisälle. Lipasto on ajalleen tyypillisesti tiikkinen. Meidän sisustus taas on puolestaan hyvin vaalea. Oon vuosikaudet harkinnut sen maalaamista mutten ole raaskinut. Meillä on kyllä toinen 50-luvun lipasto jolla ei ole tunnearvoa, sen maalasin jo aikaa sitten valkoiseksi ja tykkään siitä paremmin niin. Nyt olen melkein rohkaistunut että isänkin vanha lipasto saa kesällä maalia ylleen. Joku hauska värikin voisi olla mukava, vauvalle kun tulee.

Mitä tulee noihin L:n vanhoihin vaatteisiin varastossa, niin ne oli kyllä pakko kaivaa esille jo raskauden puolivälissä inventaariota varten (tai oikeammin ehkä fiilistelyä ja muistelua:D). Mutta sen jälkeen sulloin ne takaisin laatikoihin ja varastoon. Aika paljon sitä vaatetta tosiaan on säästössä, mutta osa on kyllä jo vähän kulahtaneempaa eikä välttämättä päädy käyttöön. Täytyy katsoa kunhan saan ne sitten joskus aikanaan pestyä ja silitettyä. Otin myös kuvat kaikista vanhoista ja uusista koottain jotta on helpompi katsoa mitä vielä tarvitsee ostaa. Tai mitä edes voi, esim koossa 56 housuja on jo kymmenet joten niitä ei edes saa hamstrata lisää vaikka tuliskin jotain söpöjä vastaan:D

Mahan kasvattelun lisäksi meidän arkeen on mahtunut lapsimessuilua (tietenkin), Lintsin avajaiset, neuvola (ei mitään uutta sillä osastolla), lisää flunssailua, A:n pääsiäisloma ja kaikenlaista pientä mukavaa arkipuuhaa. Vappu ehkä erottuu näistä pikkupuuhailuista aika selvästi. Sinänsä ei aattona tehty mitään kummempaa koska oli mun vuoro olla flunssassa, ja vappupäivänä oltiin simalla ja munkeilla mun vanhempien luona. Mutta aaton aattona tehtiin yksi vähän isompi ostos..


Tervetuloa perheeseen uusi metallinen jäsen! Sinua on kaivattu! Eli käytiinpäs vähän autokaupoilla ja päädyttiin tollaiseen farmari Aurikseen (tosin meille tulee musta). I-ha-naa. Tätä on totisesti odotettu. Monet arjen asiat sujuvat helpommin ja nopeammin auton kanssa. Monet asiat on sellaisia jotka vaikeutuisivat hyvin paljon toisen lapsen tulon myötä. Me ollaan nyt kuljettu hyvin paljon silleen että ollaan lainattu mun vanhemmilta autoa tai sitten mun isä on tullut meitä heittämään. Mutta eihän me enää mahduttais sen kanssa samaan aikaan autoon kun taakse tulee kaksi turvaistuinta! Puhumattakaan sukulointireissuista Poriin tai Kotkaan. Tietysti julkisia ollaan käytetty paljon ja tullaan käyttämäänkin pääasiallisesti edelleen, mutta toisinaan auto on parempi vaihtoehto. Kuten sillon kun kuumeista lasta pitäisi viedä lääkäriin. Tai kuten tossa muutama viikko sitten kun vapaapäivästä kului melkein neljä tuntia siihen että käytiin apteekissa ja mentiin mun vanhemmille. Piti siis kävellä apteekkiin, jossa huomattiin että resepti oli unohtunut (kissan lääkkeestä eli kela-kortti ei toiminut). Sitten käveltiin takaisin kotiin hakemaan resepti, päätettiin mennäkin toiseen apteekkiin jotta matka vähän nopeutuisi. Sitten käveltiin kilometri bussipysäkille. Odoteltiin vartti bussia jossa oli kurkku suorana huutava lapsi. L yritti nukkua päiväunia joten jouduttiin jäämään pois ja odottelemaan 20min seuraavaa bussia. Sitten apteekille ja siitä taas bussia odottelemaan ja kohti mummulaa. Hohhoijaa. Kaiken lisäksi L heräsi siihen huutoon just kun jäätiin bussista pois.

Eli päätettiin nyt ostaa itsellemme vähän mukavuutta ja aikaa:D

L:n valitsema vappupallo, Ryhmä hau on kova sana!

Blog Design by Get Polished